Lounaani

 

Lasagnea Sosiaalitalon Kahvilassa. Muuten varsin ok perusruoka, mutta kurkkuviipaleet olivat jostain syystä jossain kuvottavassa esanssiliemessä. Niiden alassaamiseen meni paljon vettä.

Suklaakiisseli taas on aina hyvää! 

 

Eipä voi sanoa että olisi kauheasti Sosiaalitalon Kahvila antanut tänään rahoille vastinetta. Chili Con Carne oli lähinnä mautontaja jälkiruoka samoin. Leipä oli tavanomaisen hyvää, mutta päälle tullut levite kammottavaa. Sellaisen makuista että siitä joko pitää suunnattomasti tai kuvottaa yhtä lailla. Minä ikävä kyllä osuin jälkimmäiseen kastiin.

Harkitsin myös Kupolikahvion Burritoja. Olisi ehkä pitänyt mennä vaihteeksi sinne… 

 

Mitä ihmettä? Kokolihaa? Ja vielä Isossa Pajassa? Kuinka tähän on tultu? Se onkin jännittävä kertomus!

Aamu alkoi pettymyksellä. Yksikään lounasravintoloista ei tarjonnut minua vähimmässäkään määrin kiinnostavaa ruokaa. Harkitsin vakavasti jopa koko lounaan skippaamista koska en mielelläni maksa 8,10€ jostain mitä en erityisemmin edes halua.

Nälkä kuitenkin kasvoi sen verran kovaksi että taipuminen oli edessä. Niinpä päätin suunnata kohti Ison Pajan ranskalaisia perunoita ja grillipihviä. Ajattelin että voinpahan ainakin kasata ison läjän ranskalaisia jos liha näyttää epäilyttävältä.

Minulla ei ole periaatteessa mitään muuta kokolihaa vastaan kuin se että sen seasta löytyy usein kaikenlaista mikä ei ole luokiteltavaa varsinaiseksi lihaksi. Hajuaistin täydellinen puute vaikuttaa ruoan makuun niin paljon että ruoan koostumus on lähes yhtä tärkeää kuin maku ja jos suussani liikkuu jotain epämääräistä, saattaa se tuntua ikävältä suussa koko päivän kun joku muu rutiininomaisesti saattaisi nielaista mokoman ryökäleen tai sylkäistä sen pois ja jatkaa elämässä eteenpäin.

Kuitenkin päätin pihvinkin ottaa. Totesin että jos olen mokomasta maksanut niin voin sellaisen ottaa ja jos kokemus on sietämätön niin kukaan ei pakota menemään projektissa loppuun asti.

Onnekseni liha oli erittäin laadukasta eikä pihvistä löytynyt mitään kuin sitä lihaa. Kokolihapihvin nimihän on usein ironinen juuri sillä tavalla että se on harvemmin kokonaan lihaa.

Lounas ei ollut mitenkään merkittävä, mutta hyvä peruslounas joka olikin paljon enemmän kuin mitä odotin. Hyvä kokemus siis kaiken kaikkiaan. Ainoa miinus tulee ruokalalle siitä että veitset ovat aivan liian tylsiä eleganttiin pihvinsyöntiin. 

 

Viimeksi Taiteilijakahvila petti odotukset pahasti kalaruokansa kanssa, mutta luotin siihen että kyseessä olisi ainutkertainen hairahdus. Niinpä suuntasin päättäväisesti itseni sinne jälleen kun listalla luvattiin hiillostettua lohta. Ja enpä joutunut pettymään. Kyseessä ei ollut enempää eikä vähempää kuin paras lounas mitä olen ikinä YLEn aikana syönyt. Kala oli käsittämättömän maukasta, kastike pehmeää ja pannukakkukin oli jätetty vaaleaksi mikä on minusta oikea tapa tehdä pannukakkua.

Ainoa huono puoli asiassa on se että tämän ylittäminen ei ole kovin todennäköistä. Joudunko minä nyt pettymään joka kerta lounastaessani kun koin tämän kohokohdan jo näin varhain urallani? 

Tässähän mennään jo uusintojen puolelle! Taiteilijakahvila veti kovasti puoleensa Nepalilaisen papu-linssimurekkeen kera, ja se olikin mainio eväs. Leipäkin oli poikkeuksellisen tuoretta, mikä oli mainio asia.

Yllättävää ja harmillista kuitenkin se että en syönytkään liikaa. Minulla on tapana tehdä niin ettei kotona sitten tarvitsisi turhaan ruoanlaitolla päätään vaivata. Saa nähdä miten käy. Täytyy myös toivoa ettei pavut sekoita vatsaa turhan paljon kun iltapäivällä on Pop-Talkin äänitys ja paukkujen päästely pienessä studiossa ei ole sitä kaikkein korrekteinta sosiaalista käytöstä…

 

Aamu alkoi dilemmalla: Kasvispizzaa Sosiaalitalon Ravintolasta vai tattipastaa Taiteilijakahvilasta? Molemmissa puolensa, niin ruokina kuin paikkoinakin. Asiaa piti arvuutella jopa Jaikun kautta, mutta selvisihän sitten että kasvispizza vie tänään voiton.

Mutta mitäpä näenkään paikalle päästyäni? Kasvispizzaa ei ole! Sen sijaan on hävyttömän prosessoimatonta kanan rintaleikettä kreikkalaisittaan. Minä yleinsä vältän tällaisia ruokia, koska luen samalla kuin syön ja jos ruoka täytyy kaivaa kaikkien nahkojen, luiden, jänteiden ja muiden syömäkelvottomien kappaleiden keskeltä, jää lukeminen vähemmälle. Mutta niin pitkälle olin jo kulkenut että ei auttanut, ei voinut enää kääntyä takaisinkaan ja niin sai kana kelvata.

Ei siinä mitään, kana oli varsin hyvää. Etenkin riisi ja liemi olivat mainioita, mutta kananlihan erottaminen muusta materiasta oli monimutkaista. Minä kun olen muutenkin näppäryystehtävissä äärimmäisen kömpelö niin riisiä lensi vahingossa aika paljon kun tuskailin kanan kanssa. Syödyksi kuitenkin sain, ei siinä mitään ja onhan kana mainiota ruokaa.

Jälkiruuaksi haamu menneisyydestä: vispipuuroa! Ei kuitenkaan kovin mainio jälkiruoka sen takia että se olikin äärimmäisen hapanta. 

 

Juuri kun pääsin hetki sitten suitsuttamasta Taitelijakahvilan kalaa, tarjotaan siellä luokatonta kalaa. Innoissani sinne suuntasin kalatarjoilun perässä, mutta tällä kertaa kyseessä olikin mauton möykky jossa oli vielä kaiken lisäksi pieniksi palasiksi menneitä ruotoja. Harmillinen sattumus kerta kaikkiaan. Jälkiruoka oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvää. Ja terveellistäkin sen luulisi olevan kun oli marjoja ja kaikkea!

Ai niin, ja kuvastakin selvästi näkyvä veden läikkyminen johtui lievästä törmäilystä. Sellaista sattuu, eikä mokoma ole vaarallista. 

Tämä video on esiintynyt aikaisemmin toisessa blogissani, mutta tämä sopii niin hyvin tähänkin että menkööt sekaan.

Useat ihmiset ovat nimittäin kiinnittäneet huomiota siihen että lounaitteni annoskoot ovat varsin suuret. Tätä ei käy kieltäminen, mutta en ole siitä mitenkään huolissani niin kauan kun paino ja kunto pysyy asianmukaisina. Tässä videossa kuitenkin näytetään että liikaa ei voi syödä koskaan.

Tämä on editoitu otos jonkinlaisesta Japanilaisesta viihdeohjelmasta jossa paikallinen syömäjulkkis hormaisee sujuvasti seitsemän kiloa ruokaa tunnin ohjelman aikana. Ja mikä tyypillistä, on kyseessä vielä hyvinkin pienirakenteinen nuori nainen. Hän on paikallisissa piireissä saavuttanut superjulkkiksen aseman ja syö rutiininomaisesti sumopainijat penkin alle milloin vain. Ja toisin kuin muut ammattimaiset kilpasyömärit, hän todella pitää paljon ja nopeasti syömisestä.

Varoitettakoon että kyseinen ohjelma on jopa Japanilaisella asteikolla yliärsykkeellinen, joten meteliä ja mäiskettä piisaa.

 

Opin tänään jotain isosta pajasta! Nimittäin sen että sinne kannattaa mennä vasta puolen päivän jälkeen. Silloin on piristävän vähän väkeä paikalla eikä jonottaakkaan tarvitse. Joskaan tämä ei pidemmän päälle ole kovin toimiva ratkaisu, koska minulla on yleinsä huutava nälkä jo tasan klo 11 jolloin lounasravintolat aloittavat lounasmyynnin. Isoa Pajaa siis tulen välttelemään tulevaisuudessakin.

Miksi sitten olin siellä tänään? Lista lupasi kermaista poro-aurinkotomaattipastaa joka sentään kuulosti sen verran luxustarjoilulta, että pakkohan sinne oli sekaan tunkea. Palaverit pitivät minut lounastamasta ihmisten aikaan joka selittää hämmästyttävän lounastaktiikan löytöni.

Pasta ei luxusnimestään huolimatta ikävä kyllä ollut ihan niin luxuksen makuista. Ei missään nimessä pahaa, mutta aurinkotomaatit ja poro eivät seasta oikein maistuneet. Eipä siinä mitään, on pasta kermakastikkeessakin maukasta.

Koska ruuhkaa ei ollut niin menin ensimmäistä kertaa syömään vielä Ison Pajan avoimelle puolelle. Onhan se kieltämättä hieman yleisölle avoin paikka, mutta kaippa se on hyvä että väki tietää millaisille apinoille heidän televisiolupa- ja verovaroista palkkaa maksetaan.

 

Ja onhan Pajan arkkitehtuurikin ihan näyttävää kun katsoo ylöspäin:

 

 

Valtava työmoraali! Ei muuten mutta ilmeisesti on kun vääntäydyin Pasilaan vaikka normaalisti maanantait menee etänä. VPN-ongelmien takia täytyi tulla tänne asti tekemään 10 minuutin homma, muut olisin voinut hoitaa yhtä hyvin tai paremmin etänä.

No, siitä on kuitenkin se positiivinen puoli että saa lounasta! Ja jälleen kerran Taiteilijakahvila selviytyi haasteesta voittajana. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan ettei muualla kannata käydäkkään kuin poikkeustapauksissa. Alun perin suuntasin sinne Chili sin Carnen takia, mutta paikan päällä se ei vakuuttanutkaan ulkoasultaan. Riisi oli jo valmiiksi seassa ja sitä oli todella vähän. Niinpä päätinkin keskittää huomion vaihtoehtoiseen… no, vaihtoehtoon: Lindströmin mureketta, ruskeaa kastiketta ja perunamuhennosta.

Mureke oli käsittämättömän maukasta. Sitä oikein piristyi vaikka aamu oli mennyt aika unisissa merkeissä. Ainoa huono osa-alue lounaasta oli salaatti. Salaatissa oli paha sivumaku niinkuin niissä joskus ikävä kyllä on ja vesimelonienkin aika taitaa olla mennyt. Vesimeloni ei toki ollut pahaa, mutta eipä siinä ollut mitään ihmeempää makua.