UncategorizedAugust 31, 2007 11:56 am

Tänään oli taas niitä päiviä jolloin mieleisen ruuan löytäminen oli aika pitkälle onnenkauppaa. Paljon ruokaa jota en halunnut missään nimessä syödä ja paljon ruokaa josta minulla ei ollut hajuakaan millaisia ne oikeasti olisivat.

Siltä kantilta Taiteilijakahvilan mausteinen papu-linssimureke olikin miellyttävä yllätys, etenkin kun se kuulostaa lähtökohtaisesti aika hillittömän vinkeältä. Mutta olikin ihan maistuvaa. Marjarahka päälle teki mukavan kokonaisuuden. Kertakäyttölusikoiden tarjoaminen ainoana vaihtoehtona jälkiruoan hormimiseen on minusta vain outo ratkaisu.

Poikkeuksellisen lisävärinsä toi myöskin se, että salaattipöydässä oli kokonaisia katkarapuja! Niin kyseenalaista kun jo katkarapujen laskeminen salaatiksi on jo sinällään, oli ne aika kammottavan näköisiä maatessaan siinä kuolleet silmät tapittaen. En syönyt.

 

Horror!

UncategorizedAugust 29, 2007 11:57 am

290708 

 

Valintani on yllättävän usein osunut viime aikoina Sosiaalitaloon, mikä on harvinaista. Mutta tänään todella kannatti! Paikka todella ylitti itsensä. Aina kun tarjolla on pannupizzapaloja niin tietää että kyseessä on todella tuhti eväs. Mutta tällä kertaa metwursti-paprikapizza oli myös kiitettävän tulinen. Mahtavaa!

Jälkiruokana ollessa mössössäkin oli mainioita taikinanpaloja. Erinomainen lounas, nyt on kylläkin sellainen olo että ei pysty hengittämään. Liittyykö lounaaseen, en tiedä… 

UncategorizedAugust 28, 2007 12:18 pm

 

 

Eilen tein töitä kotoa käsin, joten lounasta ei ollut.

Tänään edessä oli ongelma: Yksikään ruokala ei mieleistä ruokaa tarjonnut. Lopulta päädyin siihen että turvallisin kompromissi lienee Sosiaalitalon makaronilaatikko. Valitettavasti sekin oli aika tympeän makuista. Samoin kuin salaatti.

Onneksi tuore leipä oli poikkeuksellisen hyvää. Valkosipulilevite päällä oli vain aika heviä. 

UncategorizedAugust 24, 2007 12:12 pm

 240807

Hip hei! Sosiaalitalon ravintolassa oli lasagnea! Sosiaalitalossa on myöskin mainiota aina se että siellä on usein useampi vaihtoehto ruokaa kuin mitä lista sanoo ja ennenkaikkea hienoa on että siellä on aina uunituoretta leipää.

Mutta kävipä myös niin että toissapäiväisen ukkosen vakavimmat tuhot kävivät ilmi tämän lounasreissun aikana. Kulkukortteihin perustuva näppärä maksusysteemi oli hajonnut ja sen sijaan piti maksu hoitaa täyttämällä lomake! Kovasti epäkäytännöllistä. Mitä sen rinnalla on Etelä-Suomen radiolähetysten mykistyminen hätämerkkien soidessa? Näinhän siinä usein käy, katastrofien todelliset merkitykset selviävät vasta vähän ajan päästä itse tapahtumasta… 

UncategorizedAugust 23, 2007 2:58 pm

 23.08.07

Tänään lounaan valitseminen olikin hieman haasteellisempaa, kun yksikään ravintola ei loistanut tarjonnallaan. Itse asiassa ongelmana tahtoi olla päin vastoin se että en ollut mitenkään erityisemmin minkään tarjonnasta innoissani. Lopulta kuitenkin Taiteilijakahvila vei jälleen voiton tattipastalla ja pannukakuilla.

Ja niinpä niin, Taiteilijakahvila loistaa edelleen vesimelonilla ja pähkinöillä. 

UncategorizedAugust 22, 2007 12:40 pm
22.8.07
 
Taiteilijakahvilan pizzapäivinä ei valinta ole kovinkaan vaikea että mihin mennä lounastamaan. Pizzat ovat runsaita, hyvin tehtyjä ja niissä on runsaasti juustoa päällä. Sen kyllä huomasi ruuhkastakin paikalla, istumapaikoista oli pulaa, etenkin kun raju ukonilma sulki terassin.
 
Taiteilijakahvilassa on tietenkin ilo syödä myös sen takia että tarjolla salaattipöydässä on aina vesimelonia ja kashew-pähkinöitä. 
Uncategorized 6:28 am

Työhöni Yleisradion Kansalaismediakatsauksen toimittajana kuuluu blogien lukeminen pitkin päivää. Hyvin nopeasti tämä on alkanut ahdistamaan minua, koska ihmiset kirjoittavat sisällyksetöntä epäkiinnostavaa sontaa suurimman osan ajasta. Sinänsä tässä ei ole mitään vikaa, onhan ihmiset oikeutettuja kirjoittamaan mitä haluavat ja päiväkirjamaiset blogit on muutenkin tarkoitettu varmasti pikemminkin tutuille kuin kansalliselle kanavalle.

Kuitenkin tilanne on ruvennut ahdistamaan. Ohjelma pitäisi saada ulos ja turhauttavaa on että suomesta puuttuu kokonaan kunnollinen kansalaisjournalismi. Joten näin ollen minä olen päättänyt että sen sijaan että taistelisin tuulimyllyjä vastaan, aion liittyä joukkoon.

Tässä blogissa aion kertoa suuresta ongelmasta mitä minulla päivittäin tulee: Mitä söisin lounaaksi. Yleisradion alueella on monta ravintolaa ja ruokailutilaa joissa kaikissa on eri ruokalista joten valinnan varaa on. Kerron joka työpäivä tästä dilemmastani, ja tietenkin laitan kuvan siitä millainen lounaastani loppujen lopuksi tuli.

Koska tämähän se on mitä kansa kaipaa, vai kuinka?