Lounaani

Aamu alkoi dilemmalla: Kasvispizzaa Sosiaalitalon Ravintolasta vai tattipastaa Taiteilijakahvilasta? Molemmissa puolensa, niin ruokina kuin paikkoinakin. Asiaa piti arvuutella jopa Jaikun kautta, mutta selvisihän sitten että kasvispizza vie tänään voiton.

Mutta mitäpä näenkään paikalle päästyäni? Kasvispizzaa ei ole! Sen sijaan on hävyttömän prosessoimatonta kanan rintaleikettä kreikkalaisittaan. Minä yleinsä vältän tällaisia ruokia, koska luen samalla kuin syön ja jos ruoka täytyy kaivaa kaikkien nahkojen, luiden, jänteiden ja muiden syömäkelvottomien kappaleiden keskeltä, jää lukeminen vähemmälle. Mutta niin pitkälle olin jo kulkenut että ei auttanut, ei voinut enää kääntyä takaisinkaan ja niin sai kana kelvata.

Ei siinä mitään, kana oli varsin hyvää. Etenkin riisi ja liemi olivat mainioita, mutta kananlihan erottaminen muusta materiasta oli monimutkaista. Minä kun olen muutenkin näppäryystehtävissä äärimmäisen kömpelö niin riisiä lensi vahingossa aika paljon kun tuskailin kanan kanssa. Syödyksi kuitenkin sain, ei siinä mitään ja onhan kana mainiota ruokaa.

Jälkiruuaksi haamu menneisyydestä: vispipuuroa! Ei kuitenkaan kovin mainio jälkiruoka sen takia että se olikin äärimmäisen hapanta. 

Juuri kun pääsin hetki sitten suitsuttamasta Taitelijakahvilan kalaa, tarjotaan siellä luokatonta kalaa. Innoissani sinne suuntasin kalatarjoilun perässä, mutta tällä kertaa kyseessä olikin mauton möykky jossa oli vielä kaiken lisäksi pieniksi palasiksi menneitä ruotoja. Harmillinen sattumus kerta kaikkiaan. Jälkiruoka oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvää. Ja terveellistäkin sen luulisi olevan kun oli marjoja ja kaikkea!

Ai niin, ja kuvastakin selvästi näkyvä veden läikkyminen johtui lievästä törmäilystä. Sellaista sattuu, eikä mokoma ole vaarallista. 

Tämä video on esiintynyt aikaisemmin toisessa blogissani, mutta tämä sopii niin hyvin tähänkin että menkööt sekaan.

Useat ihmiset ovat nimittäin kiinnittäneet huomiota siihen että lounaitteni annoskoot ovat varsin suuret. Tätä ei käy kieltäminen, mutta en ole siitä mitenkään huolissani niin kauan kun paino ja kunto pysyy asianmukaisina. Tässä videossa kuitenkin näytetään että liikaa ei voi syödä koskaan.

Tämä on editoitu otos jonkinlaisesta Japanilaisesta viihdeohjelmasta jossa paikallinen syömäjulkkis hormaisee sujuvasti seitsemän kiloa ruokaa tunnin ohjelman aikana. Ja mikä tyypillistä, on kyseessä vielä hyvinkin pienirakenteinen nuori nainen. Hän on paikallisissa piireissä saavuttanut superjulkkiksen aseman ja syö rutiininomaisesti sumopainijat penkin alle milloin vain. Ja toisin kuin muut ammattimaiset kilpasyömärit, hän todella pitää paljon ja nopeasti syömisestä.

Varoitettakoon että kyseinen ohjelma on jopa Japanilaisella asteikolla yliärsykkeellinen, joten meteliä ja mäiskettä piisaa.

Opin tänään jotain isosta pajasta! Nimittäin sen että sinne kannattaa mennä vasta puolen päivän jälkeen. Silloin on piristävän vähän väkeä paikalla eikä jonottaakkaan tarvitse. Joskaan tämä ei pidemmän päälle ole kovin toimiva ratkaisu, koska minulla on yleinsä huutava nälkä jo tasan klo 11 jolloin lounasravintolat aloittavat lounasmyynnin. Isoa Pajaa siis tulen välttelemään tulevaisuudessakin.

Miksi sitten olin siellä tänään? Lista lupasi kermaista poro-aurinkotomaattipastaa joka sentään kuulosti sen verran luxustarjoilulta, että pakkohan sinne oli sekaan tunkea. Palaverit pitivät minut lounastamasta ihmisten aikaan joka selittää hämmästyttävän lounastaktiikan löytöni.

Pasta ei luxusnimestään huolimatta ikävä kyllä ollut ihan niin luxuksen makuista. Ei missään nimessä pahaa, mutta aurinkotomaatit ja poro eivät seasta oikein maistuneet. Eipä siinä mitään, on pasta kermakastikkeessakin maukasta.

Koska ruuhkaa ei ollut niin menin ensimmäistä kertaa syömään vielä Ison Pajan avoimelle puolelle. Onhan se kieltämättä hieman yleisölle avoin paikka, mutta kaippa se on hyvä että väki tietää millaisille apinoille heidän televisiolupa- ja verovaroista palkkaa maksetaan.

Ja onhan Pajan arkkitehtuurikin ihan näyttävää kun katsoo ylöspäin:

Valtava työmoraali! Ei muuten mutta ilmeisesti on kun vääntäydyin Pasilaan vaikka normaalisti maanantait menee etänä. VPN-ongelmien takia täytyi tulla tänne asti tekemään 10 minuutin homma, muut olisin voinut hoitaa yhtä hyvin tai paremmin etänä.

No, siitä on kuitenkin se positiivinen puoli että saa lounasta! Ja jälleen kerran Taiteilijakahvila selviytyi haasteesta voittajana. Pikku hiljaa alkaa tuntumaan ettei muualla kannata käydäkkään kuin poikkeustapauksissa. Alun perin suuntasin sinne Chili sin Carnen takia, mutta paikan päällä se ei vakuuttanutkaan ulkoasultaan. Riisi oli jo valmiiksi seassa ja sitä oli todella vähän. Niinpä päätinkin keskittää huomion vaihtoehtoiseen… no, vaihtoehtoon: Lindströmin mureketta, ruskeaa kastiketta ja perunamuhennosta.

Mureke oli käsittämättömän maukasta. Sitä oikein piristyi vaikka aamu oli mennyt aika unisissa merkeissä. Ainoa huono osa-alue lounaasta oli salaatti. Salaatissa oli paha sivumaku niinkuin niissä joskus ikävä kyllä on ja vesimelonienkin aika taitaa olla mennyt. Vesimeloni ei toki ollut pahaa, mutta eipä siinä ollut mitään ihmeempää makua. 

Harvinaista kyllä, valitsin perunaruoan pastaruoan sijaan. Ja kyllä kannatti. Perunat oli jonkinlainen kerma-homejuusto-mönjä-ratkaisu, mutta se ei ollut ollenkaan raskasta, pelkästään pehmeää. Ja en tiedä mitä Taitelijakahvilassa oikein tehdään, mutta kala on siellä aina hävyttömän hyvää. Niin tälläkin kertaa. Muissa ruokaloissa tahtoo olla kala aina mautonta kun taas täällä kala on niin maukasta kuin vain on mahdollista. Kunnioitettava saavutus.

Ja vielä pannukakkua jälkiruuaksi! Loistava lounas, kerta kaikkiaan. Sitä en kyllä vieläkään ymmärrä että miksi ihmeessä jälkiruuat tarjotaan kertakäyttöastioissa. Outo juttu.

Harvinaista on että ohitan pizzapäivän. Mutta tällä kertaa pizzapäivä oli Isossa Pajassa ja siellä (ja jonottaminen) syöminen on sen verran tympeää, että päätin hylätä kunnian ja suunnata Sosiaalitalon Ravintolaan, niinkuin niin monena päivänä aikaisemminkin.

Mutta ehkäpä ei olisikaan pitänyt… Tonnikala-pastavuoka (kirjoitusasu ruokalistasta) oli nimittäin varsin kehnoa. Vaikka näyttikin lähtökohtaisesti lupaavalta että seassa oli jopa aurinkokuivattuja tomaatteja, ei mitään makua ollut valmistusprosessin jäljiltä jäänyt. Kaiken lisäksi se oli päästetty viilenemään. Huoneenlämpöistä mautonta ruokaa, harmin paikka.

Jälkiruokakaan ei oikein maistunut miltään. Lieneekö sitten vika ruuassa vai minussa, siitä ei voi enää olla varma.

Herneet ja vesi oli kuitenkin hyvää! 

Tänään luvassa kaksi klassikkoa: Bolognesekastike ja Iso Paja!

Spaghetti ja bolognesekastikehan on tunnetusti suomalaista kansanmuonaa ja Iso Paja on YLEn symboli (hei, katsokaa suomen kansa kun minä syön!). Iso Paja oli tavanomaisen ruuhkainen ja ahdas. Ruokalassa en tykkää käydä koska siellä on kummallisia rajoituksia niinkuin "Leipäannos: 2 palaa leipää". Ei kai kukaan nyt sinne ole tullut leipää rohmuamaan kun on oikeaakin ruokaa?

Juustopatonkia. Se on aina hyvää. Bolognesekastike oli ikävä kyllä lähinnä mautonta.

Peruna on aina pahaa on opetus joka on peruskoulun rehuperunatarjonnasta jäänyt lähinnä mieleen. Onneksi niistä ajoista ollaan menty eteenpäin ainakin siinä suhteessa että minua ei niissä laitoksissa ole näkynyt enää pitkään aikaan ja perunaakin voi jo syödä.

Tänään oli myös muuten poikkeuksellinen päivä sikäli että yleensä en koskaan sekoita kahta pääruokaa, mutta nyt kun rinnakkain oli tarjolla Metsäsienillä täytettyä munakasrullaa ja Gratinoitua kampelaa, otin molempia. Kampelassa oli myös juustokuorrutus mikä oli kerrassaan mainiota.

Taiteilijakahvilassahan tälläkin kertaa tuli syötyä. Olen huomannut että olen ollut vain kahdessa paikassa syömässä tämän blogin elinajan aikana. Mutta niissä on paras tarjonta enkä Isossa Pajassa tykkää syödä senkään takia että siinä on lasiseinät kadulle. Ja siellä on aina kauhea tungos.