Harvinaista on että ohitan pizzapäivän. Mutta tällä kertaa pizzapäivä oli Isossa Pajassa ja siellä (ja jonottaminen) syöminen on sen verran tympeää, että päätin hylätä kunnian ja suunnata Sosiaalitalon Ravintolaan, niinkuin niin monena päivänä aikaisemminkin.

Mutta ehkäpä ei olisikaan pitänyt… Tonnikala-pastavuoka (kirjoitusasu ruokalistasta) oli nimittäin varsin kehnoa. Vaikka näyttikin lähtökohtaisesti lupaavalta että seassa oli jopa aurinkokuivattuja tomaatteja, ei mitään makua ollut valmistusprosessin jäljiltä jäänyt. Kaiken lisäksi se oli päästetty viilenemään. Huoneenlämpöistä mautonta ruokaa, harmin paikka.

Jälkiruokakaan ei oikein maistunut miltään. Lieneekö sitten vika ruuassa vai minussa, siitä ei voi enää olla varma.

Herneet ja vesi oli kuitenkin hyvää!